Erich Fromm (Escape from Freedom) ensi suom.1962 ‘Vaarallinen vapaus’.

En ala arvioimaan Frommin kirjaa, toteanpa vain, että jo noinkin varhain on kirjoitettu asioista, jotka tänään ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.

Vapaus …jos sitä ajattelee yksilön näkökulmasta, niin sanaan ‘vapaus’ sisältyy hyvin monenlaisia asioita. Siihen sisältyy mm. valinta minkä tyyppisen auktoriteetin ottaa ylimmäksi vartijakseen.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että silloin ihminen on vapaa, kun hän on vapaa auktoriteetin kahleista. Esimerkkinä käy mikä tahansa poliittinen suuntaus, mihin samaistumalla yksilö samaistuu liikkeen arvoihin yms. Tämä on kapea-alainen esimerkki, mutta mainitussa tapauksessa yksilö ei ole enää vapaa teoissaan, vaikka hän itse saattaa ajatella juuri päinvastoin. Hän saattaa ajatella, että samaistuminen antaa hänelle tuen ja vapauden toimia omaksumallaan tavalla: auktoriteetilta omaksumallaan tavalla.

Vastuu … Yhteiskunnat ovat kovin erilaisia, jos puhutaan yksilön vastuusta yhteiskunnan jäsenenä. Länsimaiset yhteiskunnat ovat kehittyessään (vrt. kapitalismi) pakottaneet yksilön ottamaan harteilleen monia sellaisia asioita ja tehtäviä, joista suljetumpien yhteiskuntien asukkaat ehkäpä vain haaveilevat. Yksilö joutuu entistä enemmän ottamaan vastuuta menestymisestään yksilönä. Hän joutuu kilpailemaan työpaikasta. Hän haluaa olla suosittu ja menestyvä. Hän haluaa täyttää kaikki ne normit, joiden sanotaan kuuluvan hyvään elämään.

Kaikki tämä ja enemmän vaaditaan yhä aikaisemmin ja entistä nuoremmilta.

Tämä on kovin lyhyt esitys, mutta … tätä vapautta kaikki eivät kestä, eivätkä halua. Monille länsimainen yhteiskunta yksilöön kohdistuvine vaatimuksineen näyttäytyy hirviönä, joka ei jätä ihmistä rauhaan hetkeksikään. Joka hetki ihminen on paineen alla. Joka päivä kilpailun sanotaan koventuneen, ihmisen on yritettävä entistä enemmän pärjätäkseen tässä kilpailussa.

Se, että pärjääkö, vai jääkö toiseksi on juuri sitä yksilön henkilökohtaista vapautta. Kehitys kehittyy, minkä lisäksi sitä sanotaan edistykseksi. Edistys näyttäisi ajattelussa (ei aina käytännössä) tarkoittavan aina entistä parempaa.

Yksilö joutuu aina vain kovemman paineen alle pyrkiessään kovenevassa kilpailussa hyödyntämään niitä kykyjä, joita yksilöllä on. Hyvä on … jos yksilö ei sitten kestäkään vapauden paineita, vaan hänestä tulee toimintakyvytön (esim. sekoaa), niin käytännässä hän ei kestänyt edistystä… siis sitä, että asiat tulevat aina vain ‘paremmiksi’ …

Ei ole liioiteltua sanoa, että länsimaiset yhteiskunnat ovat ihmisiä varten, jotka ovat valmiiksi sairaita. Jos ihminen olisi terve, ei hän suostuisi tälläiseen.

Monet eivät halua elää edellämainitussa ‘vapaudessa’. He valitsevat auktoriteetin -mikä se sitten onkin. Se voi olla harrastus, se voi olla salainen pahe, se voi olla sairaalloinen seksielämä … jotkut haluavat enenmmän.

Ehkä ne, jotka haluavat muuttaa yhteiskuntaa väkivalloin eivät ole enää perussairaita, vaan he ovat sairastuneet vakavammin… olisi liian provosoivaa sanoa heidän juuri olevan ainoita terveitä, jotka haluavat tehdä, mutta näkemys (länsimaisten) yhteiskuntien sairaudesta pakottaa käyttämään sairaita keinoja.

Tosiasia on kuitenkin se, ettei yhteiskuntaa saada muutettua palvelemaan ihmistä -se on myöhäistä kehityksen (edistyksen) tässä vaiheessa. Yhteiskuntien kehittymisille on olemassa muut lait ja motiivit … ne eivät ole enää ihmisiä varten, vaikka mainosvalo välkkyy (ilkkuu) koko ajan ‘hyvinvointiyhteiskunnan’ puolesta.

Moni ajattelee elämänsä menevän hukkaan -yhden ja ainoan elämän- jos ei voi toteuttaa itsessään olevia haluja -näkemyksiä- mitä ne sittan ovatkin. ‘Tule meidän kaveriksi, meillä on valmis suunitelma sinua varten’ … sanoo joku. Sanoja voi olla uskonnollinen johtaja, poliittinen johtaja, armeijan (tappaja) erikisyksikön kouluttaja, maailmanlopulla pelotteleva, luonnon tuhoutumisella pelotteleva …

Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Vapaus on aivan liian suuri ja raskas kantaa, se on aivan liian moniarvoinen. Hyvin onnistuneissa operaatioissa tapetaan vuodessa tuhansittain (ei länsimaisia) ihmisiä. Yksi suuri johtaja (vaikkapa entinen presidentti Bush) panee tappajat liikkeelle. Kaikki tietävät kuka on päätappaja, mutta poliisi ei mene pidättämään Bushia … siellä hän viettää eläkepäiviään -kansainvälisessä tuomioistuimessa ovat toiset asiakkaat … he tulevat kolmansista maista.

Yksi (kaksi) hyvin suoritettua operaatiota, ja lähes sata ihmistä on kuollut. Poliisi löytää kohta murhaajan, ja menee pidättämään hänet. Murhaajaa arvioidaan monelta kantilta. ‘Asiantuntijat’ tekevät työtä palkkansa eteen,  kouluttavat kansaa. Tiedotusvälineet näyttävät hetken moraalimannekiineilta; kauppa käy kuitenkin sitä paremmin, mitä enemmän on väkivaltaa.

Ja Bush nauttii eläkepäivistä …

Aikaansa seuraavalta kansalaiselta ei ole voinut jäädä huomaamatta, miten tärkeää on köyhyys ja sen ylläpitäminen ‘hyvinvointiyhteiskunnalle’.

Köyhyys on kapitalismin (lue: hyvinvoivat ihmiset) omatunto. Omatunto tässä on vähän liukuva käsite, koska se on jokaisen henkilökohtaista omaisuutta … silti sanaa ‘omatunto’ voi hyvin käyttää verrattaessa erilaisten ihmisryhmien suhdetta toisiinsa.

Kirkon toimihenkilöiden ‘omatunto’.

Aikaansa seuraavalta kansalaiselta ei ole voinut jäädä huomaamatta miten kirkon korkeat ja vähemmänkin korkeat virkamiehet (kukin vuorollaan) ovat puuttuneet yhteiskunnassa epäkohtina näkemiinsä asioihin. Mieluisina kirkollisina aiheina varsinaisen raamatullisen tekstin ohella ovat universaalit asiat kuten ‘ahneus’, ‘välinpitämättömyys’, ‘köyhyys’, ‘heikoimmista huolehtiminen’ jne …

Kirkko tuskin koskaan -ellei lueta mukaan sovittua haastattelua tms.- puhuu köyhyydestä sinänsä tietynlaisen järjestelmän seuralaisena, vaan kirkko sisällyttää (vaikkapa juuri) köyhyyden muun tekstin yhteyteen, jolloin köyhyydestä tulee välttämätön osa kirkollista sanastoa.

Asian tekee köyhyyden poistamisen kannalta omituiseksi se, miten kirkollinen laitos on jo parituhatta vuotta vanha, ja sama ‘köyhistä huolehtiminen’ on ollut leipänä koko tuon mainitun ajan.

Kirkon kannalta köyhyyttä voisi siten ajatella välttämättömänä olotilana, johon toisten (ehkäpä esim. kokoomuslaisen kirkon etupenkissä istuvan varakkaan kansalaisten ) on hyvä testata omaatuntoaan. Jos varakkuutta on yli oman tarpeen, voi siitä heittää kolehtiin vitosen … Näin omatunto on todettu puhtaaksi kirkollista käyttöä silmälläpitäen, koska kirkkohan ei pyri yhteiskunnallisiin muutoksiin, vain hyväntekeväisyyden kautta korostamaan hyvää ihmisessä; useimmista ihmisistä löytyy hyvää vitosen verran.

Köyhien poliittinen hyväksikäyttö.

Jos puhutaan ‘poliittisesta hyväksikäytöstä’, tarkoittaa se suunilleen samaa, mitä kirkollinenkin hyväksikäyttö. Toimintaympäristö, ja toimijat ovat vain eri.

Poliittisessa hyväksikäytössä hyväksikäyttäjinä ovat kaikki muut, paitsi eivät köyhät ollessaan köyhiä. No, tarkalleen ottaen köyhä voi myös olla pätkätyötä tekevä köyhien kanssa tekemisissä oleva toimija, joka on osa byrokratiaa, mikä ylläpitää köyhyyttä. Köyhyyttä ylläpitävä (tukeva) byrokratia on kaiken kattavaa luonteeltaan. Se ilmenee tuhansissa viroissa, joiden haltijat ovat tavalla tai toisella köyhien kanssa tekemisissä. Se ilmenee ennen vaaleja poliittisessa puheessa, minkä tarkoituksena on agitoida köyhiä hyväksymään ja olla osaltaan (köyhänä) ylläpitämässä köyhyyttä äänestämällä niitä, jotka sanovat olevansa huolissaan köyhyydestä.

Poliittisluonteinen ( toimiva yhteiskunta) köyhyyden ylläpitäminen on yhtä kuin etuoikeutettu asema. Se voi olla vaikkapa työpaikka, jonka ajattelee kuuluvan itselle. Tosiasiassa yksikään tämän maan työpaikoista ei kuulu kenellekään yksityiselle toimijalle, vaan jos joku on työpaikan haltija, tarkoittaa se sitä, että sama työpaikka on joltakin toiselta pois … vaikkapa juuri siltä köyhältä, jonka sanotaan olevan laiska jne …

Tosiasiassa siis työpaikan haltija on se sama riistäjä, jonka aikaisemmin sanottiin olevan työpaikan (tuotantolaitoksen tms.) omistaja. Riistäjä ei tyydy pelkästään viemään toisen työpaikkaa (juuri häneltä), jota käytäväpuheissa nimittelee saamattomaksi ja laiskaksi oikeuttaen näin sen, että itse tosiasiassa on etoikeutettu ja yksi syy toisen köyhyyteen sekä asenteellisella, että käytännön tasolla

Henkilöt, joita tässä nimitetään työpaikan haltijoiksi ovat liittoutunut toisten työpaikan haltijoiden kanssa (heitä voi olla sadointuhansin). Tällä liittoutumalla he asettuvat ensisijaisesti niitä vastaan, joilla ei ole työpaikkaa, eikä toimeentuloa. Jos työpaikat olisivat vapaasti kaikkien tavoiteltavissa, niin silloin ne myös jakaantuisivat tasaisemmin, ts. köyhyyskin jakaantuisi tasaisemmin, ts. elintasoerot kaventuisivat myös  niiden välillä, joita kutsutaan ns. palkansaajiksi (tässä siis esim. työtön verrataan (potentiaaliseen) palkansaajaan).

Kun puhutaan köyhyydestä ja (sen seurauksena) syrjäytyneisyydestä, niin samalla on varmasti tosiasia se, ettei koskaan kaikilla ole mahdollisuutta tyydyttää olemisen tarpeitaan mielekkäällä tekemisellä (vaikkapa tekemällä työtä, josta saa sekä palkan, että tyydytyksen ja onnen). Tämä asia tiedostetaankin, koska julkisessa keskustelussa on työ nostettu arvona ja ihmisen mittana ylitse muiden arvojen. Korkein arvoista on vain harvojen ulottuvilla = ihmistä ravitseva työ on harvojen etuoikeus, se on eliitin etuoikeus. Ja kun näin on, samalla työttömän (lue: köyhän) asema on tehty toivottomaksi. Se on sitä sekä taloudellisessa, että henkisessä mielessä tällä hetkellä. Edellinen tarkoittaa sitä, että on etäännytty jo liian kauaksi ihanteesta, että työ olisi jotakin ihmistä ravitsevaa, sen kautta saavuttaisi olemisen merkityksen. Juuri nyt olemisen merkitys enemmän katoaa työn vuoksi, niin ahdistavaa ja traumatisoivaa se voi olla.

Kun siis tosiasiassa työ on monille täyttä paskaa, niin miksi ihmeessä halutaan pitää yllä mielikuvaa, että sen muka pitäisi olla asia numero yksi ihmisen elämässä. Edellisen mielikuvan ylläpitäminen johtaa tragedioihin, koska positiivinen todellisuuspohja puuttuu; kääntyy elämän turhaksi kokemisen kautta lopulta tilanteeseen, missä työ jo ajatuksena on vastenmielinen.

Jää viihde, minkä sanotaan olevan työn vastapainona: Mutta eroaako viihde sitten ‘tosielämästä’? Viihde heijastelee ‘tosielämää’ , vain esitystapa voi olla viihteellinen, eivät itse tapahtumat: ne voivat olla vielä pahempia, mitä tapahtumat ‘oikeassa elämässä’. ..

… Tämän mukaan siis esim. köyhyys on joillekin vain (järjestelmän) viihdettä, joillekin toisille ‘täyttä elämää’.

Ei ole helppoa sijoittua perussuomalaisten housuihin … housuthan heillä epäilemättä ovat, koska valtaenemmistön muodostaa maskuliininen aines. Perussuomalaisten tulevan (ymmärrettävän) politiikan kysymys lienee se, saadaanko Timo Soini sanomaan jotakin muuakin kuin nokkelaa … Nähdäkseni hän ei ole ottanut kantaa – tarkemmin: sanonut selvää mielipidettä muusta kuin Suomen osallistumisesta Portugalin vakautuspakettiin, ja sekin on ‘neuvottelukysymys’ nykyisin, koska asia kuuluuu tulevan hallituksen ratkaistavaksi.

Ennen vaaleja ‘valtavirta’ keskusteli enimmäkseen noista Unionin sisäisistä tukitoimista, joihin Suomikin osallistuu sekä suoraan rahallisesti, että takuiden muodossa. Soinilta tivattiin, ja hän toisti yhä uudelleen samat vastaukset.

Pitkin matkaa kuitenkin on perussuomalaisten ‘imago’ rakentunut toisenlaisista palikoista. Perussuomalaisten juuret eivät ole äärioikeistolaisessa fasismissa, niin kuin monissa maissa on, joiden äärioikeistolaisia liikkeitä katsotaan … perussuomalaisten juuret ovat pitkässä matkassa kivikkoiselta pientilalta kaupunkeihin, sekä Ruotsiin. Ne ovat Suomen vähittäisen teollistumisen/yhteiskunnallisten muutosten kautta (teollisuuden ja tavarantarjonnan ‘täyttymisen’) kautta pelkoon perittyjen arvojen häviämisestä. Elämän kilpajuoksussa saavutettujen etujen (tavaroiden ja arvojen ) suojaamisesta on suora linkkin epäluuloon ulkomaalaisia kohtaan, siitäkin huolimatta, että juuri ikäluokista, joista ‘perussuomalaisuus’ on siinnyt, he olivat kasvattamassa ulkomaalaisina Ruotsissa omaa elintasoaan: he olivat Ruotsissa muukalaisia, mutta sittenkin paremmassa asemassa, jos vertaa sitä asemaan, minkä perussuomalaiset ovat nyt valmiita antamaan kolmansien maiden elintasontavoittelijoille.

Kun puhutaan ‘asemasta’ pitää muistaa myös se, millaisesta kulttuurista tulee, millaiseen yrittää sopeutua.

Voidaanko sitten sanoa ‘perussuomalaisten’ muistin pätkivän ajoittan, tai sitten se on valikoivaa luonteeltaan?

(itselläni) Ei ole täysin selvää käsitystä siitä, mitä ‘työ’ tarkoittaa perussuomalaisille. Onko se rangaistus, vaiko jotakin muuta. Työn yletön painottaminen puhuu sen rangaistusluonteen puolesta -toisaalta ‘massojen hallinta’ kuuluu samaan kategoriaan, jos ‘työ’ on ikään kuin arvo muiden yläpuolella. On hyvä muistaa, miten fasistisessa Saksassa, myös Neuvostoliitossa ‘työ’ oli massojen kontrolloinnin väline. Luotiin kultteja sankarityöläisistä, joiden toivottiin olevan esimerkkeinä köyhyydessä ja puutteessa kipristelevälle kansalle … Elitti eli omaa elämäänsä.

Soini -’perussuomalainen’. Maailma on tietenkin muuttunut. Venäläiset raharikkaat ostelevat eurooppalaisia jalkapalloseuroja -perussuomalaisten johtaja kantaa kaulansa ympärillä ulkomaalaisen jalkapallojoukkueen ‘faniliinaa’, käy särpimässä olutta (siellä jossakin) eurooppalaisissa pubeissa -jossakin siellä- mihin emme kuitenkaan ‘kotimaisen soinilaisuuden’ nimissä saisi yhtyä. Tiettyä ristiriitaa on olemassa.

Jos jätetään Soini persoonana, ja keskitytään vain ihmisten toiveisiin ja niiden hyväksikäyttöön.

Useimmat perussuomalaisten kannattajista ovat varmasti tyytymättömiä johonkin … He eivät välttämättä ole tyytymättömiä ulkomaalaisiin sinänsä, vain itsessään olevaan pelkoon siitä, että työn (taas kerran) tekee ja ympäristön pilaa joku muu. Perussuomalainen haluaa siis tehdä työtä, vaikka monet tutkimukset väittävät toista: suomalaiset eivät enää halua tehdä ns. hunosti arvostettuja töitä, ne tehköön vaikkapa maahanmuuttajat.

Köyhyys. Köyhäksi voi tuntea itsensä aina silloin, jos näkee ympärillään ihmisiä, jotka kuluttavat enemmän. Peruspäivärahalla elävä ei kuulu ‘kuluttajaköyhä’ kategoriaan, sillä hän ei voi kuluttaa, ainoastaan antaa pakollisina maksuina sen rahan takaisin, minkä on saanut.

Epäilemättä perussuomalaisten kannattajissa on suuri joukko syrjäytyneitä, työttömiä, pien-eläkeläisiä, peruspäivärahoilla eläviä … ja näille vastaus olisi siis työ -se, minkä pelkäämme maahanmuuttajien tekevän puolestamme. Tai vielä pahempi: maahanmuuttajat sopeutuvat nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan: tulevat syrjäytyneiksi, työttömiksi, vihatuiksi …

Köyhät siis asettuvat taas kerran toisiaan vastaan, vai asettaako heidät joku tietoisesti toisiaan vastaan: Timo Soini – unelma köyhyydestä ja syrjäytyneisyydestä, mikä kantaa ja jatkuu kunnes kaikki ovat perussuomalaisia … köyhiä ja syrjäytyneitä.

Miljoona ihmistä on käynyt äänestämässä ennakkoon … miksi moinen kiire? Viikossa ehtii tapahtua paljon .. voittajista häviäjiä.

Poliittisesti epävarmat ovat edelleen äänestämättä. He ovat sitä koko ajan, tai sitten katsovat mikä on tilanne vaaliaamuna -mihin suuntaan ‘se jokin’ on kääntynyt.

Kohta viimeisillään oleva vaalikausi, sen pitkä linja, ei anna tällä kertaa kenellekään etulyöntiasemaa, (jos ei sitten perussuomalaisten lisääntyvää kannatusta lueta ‘trendiksi’) siis että jokin ‘trendi’ tai vastaava keräisi ääniä laariin. Olemme tottuneet näkemään viime vuosien aikana kokoomuksen ‘psykologisena’ imurina; oikeat vastauksen oikeisiin kysymyksiin tarjoaa kokoomus … iso virta on padonnut jyviä kokoomuksen laariin, silti kannatus on laskenut kahdestakymmenestäviidestä kahteenkymmeneen … Jotakin on siis muuttunut: joko kokoomuksen kyvyssä hallita mielipidettä, tai sitten aika vaan asettaa liian vaikeita kysymyksiä jopa kokoomuksen vastattavaksi.

Mutta mitä tarkoitetaan silloin, kun puhutaan ‘protestivaaleista’?

Muistissa on keskustan ‘veret seisauttanut’ vaalivoitto, vastaavasti Vennamom ‘kyllä kansa tietää’ rötösherrajahti … Yhteiskunnalliset muutokset ovat suosineet viherliberaalia maailmankuvaa, siis miten luonnon tms. suojelu toimii parhaiten vapaan rahatalouden ja -kaupan avulla. Kapitalismi korjaa aiheuttamansa virheet niin talouden, kuin luonnonkin suhteen … Tässä kohtaa vihreä aate kohtaa kokoomuslaisen aatteen … lopputuloksena mahdoton: lisää ydinvoimalupia. Seurauksena vihreiden kannatuksen puolittuminen (arvio tulevista vaaleista), sekä kokoomuksen asettuminen ‘tavallisten kuolevaisten’ joukkoon. Tilanne Japanin voimaloissa liittyy tähän voimistavasti, mutta Suomen politiikassa tapahtumat alkoivat jo aikaisemmin … eli sanan ‘protesti’ -käyttö on tässä sekä hankalaa, että sisällöltään monitahoinen ja -merkityksinen.

Jos halutaan puhua protestista äänestettäessä perussuomalaisia, en oikeastaan ymmärrä mikä olisi protestin aihe, jos vastaus on perussuomalaiset. Se voisi olla ylipäätään tympääntyminen niiden puolueiden ‘kasvoihin’, jotka apupuolueineen ovat tätä maata hallinneet … mutta samalla katse kääntyy kansaan. Jos on tympääntynyt puolueisiin, on myös kyllästynyt kansaan: kansa näkemykseen tulevaisuudestaan, samaan mistä puhutaan puhuttaessa hypähdyksittäin tapahtuneesta kehityksestä pisteeseen ‘nyt’. Pisteessä ‘nyt’ ollaan Euroopan Unionissa, rahaliitossa, sotilaallisissa operaatioissa maailmalla, todettu poliitikkojen korruptoituneisuus, valtaapitävien ylimielisyys -kansan välinpitämättömyys.

Onko siis katsottava, että kansalaiset haluaisivat taas vaikuttamaan asioiden kulkuun? Kun olemme nähneet, miten vaaleissa annettu valta johtaa nopeassa kehityksen ja tapahtumien vyöryssä tilanteeseen, missä tunne ‘kansan vallasta’ katoaa jonnekin ulkomaille … Kansan vallan katoaminen ei tietenkään liity pelkästään siihen, että maailma on kovin suuri, ja vaikeasti ymmärrettävä … se liittyy myös asioista päättämisen mekanismeihin meillä kotona. Jos poliittikko ei päätä, vaan virkamiehet asiantuntevuudessaan katsovat mikä on seuraava askel, mihin poliitikkoja sitten tarvitaan? No, tietenkin siihen, että voidaan pitää yllä mielikuvaa siitä, että voimme valita edustajat edustamaan itseämme …

Jos halutaan yhä puhua demokratiasta ja sen toteutumisesta, on myös puhuttava demokratian sisällöstä: mitä sillä tarkoitetaan nykyoloissa. Mikä on minimi, mikä olisi taso, missä voidaan sanoa demokratian toimivan. Esimerkki: kun meillä on kaikki valmiina, ja havaitaan ongelma …vaikkapa köyhyys … asetetaan työryhmiä pohtimaan köyhyyttä. Nämä työryhmät esittävät myös konkreettista: mitä lisäämällä, tai poistamalla vähennetään köyhyyttä, hillitään sen lisääntymistä. Se on kuitenkin nykyisissä taloudellisissa järjestelmissä liian vaikea asia: köyhyyden poistaminen yksinkertaisesti siitä syystä, että kasvu ei näinä aikoina enää yllä muuhun, kuin saavutettujen etujen ylläpitämiseen (köyhyys: saavutettu etu) sellaisina, kuin ne ovat nyt. Ei ole varaa poistaa köyhyyttä siitäkään huolimatta, miten köyhyyden monet vaikutukset tulevat kalliiksi yhteiskunnalle myöhemmin …

Puhutaan siis periaatteessa samasta asiasta, jos puhutaan vaikutusmahdollisuuksista demokratian toteutumisessa jne.

Asiat ovat luisuneet pois niin köyhien, kuin kenen tahansa muun paitsi ‘asiantuntijan’ ulottuvilta: mahdollisuus vaikuttaa ja olla mukana tekemässä itseä tyydytäviä päätöksiä. Kaiken tekee joku muu jossakin … köyhyyttä pohtivissa komiteoissa ei takuulla ole edustettuna yhtään köyhää. Työpaikkansa menettävä ei ole pohtimassa sitä, miten säilyttää työpaikkansa, asiat tapahtuvat -päätetään- jossakin muualla.

Ajattelisin ‘protestin’ (puhuttaessa protestivaaleista) olevan jotakin / liittyvän yllä esitettyyn …

Ketä ja miksi sitten äänestää, jos äänestää?

Jos ja kun äänestää kolmea perinteistä pääpuoluetta apupuolueineen, niin mikään ei muutu. Äänestäjä voi tuntea olonsa yhtä kodikkaaksi, kuin ennen vaalejakin tunsi näiden puolueiden helmassa. Jos äänestäjä ei ole kulkenut ohi näistä puolueistä, voi hyvällä syyllä kehottaa äänestäjää äänestämään yhtä näistä puolueista. Siinä ei menetä muuta, kuin mahdollisuuden muutokseen, toisaalta muutokset tapahtuvat jossakin toisaalla, ei meillä.

Vasemmisto (poisluettuna demarit). Vasemmiston ongelmana on ajattelutapa minkä mukaan asiat ratkeavat kiinittämällä huomio johonkin tiettyyn asiaan. Näitä asioita voi olla pari – kolme, ehkä viisi. (esimerkkinä ns. ‘pimeä talous’, mikä väittämän mukaan ( valvontaa ja rankaisua) ratkaisee Suomen talouden ongelmat). Vasemmiston ongelmana on usko sääntöjen, rajoitusten, uusien lakien jne. -jatkuvan tuottamisen lisäävän ihmisten onnea ja uskoa vasemmistoon.

Vihreä puolue. Hyvä kysymys on: mihin tarvitaan ‘vihreää’ ajattelua’? Joku haluaa omia vihreän ajattelun ja tavan toimia, tehdä sillä bisnestä. Ainoalla mahdollisella hyvällä tavalla on toimittu jo paljon aikaisemmin, ennen kuin vihreät kansanedustajat yhteskunnan varoilla alkoivat ajelemaan taksilla ympäri Helsinkiä. Ydinvoimaloita rakennettiin jo paljon aikaisemmin, ennen kuin nykyvihreät päättivät antaa kaksi uutta lupaa … Mihin vihreitä tarvitaan? Jatkuvuuden vuoksi.

Kaikenmaailman pienpuolueet, jotka ovat jo ratkaisseet maailman ongelmat. Mihin heitä tarvitaan? Parhaimmillaan he olisivat silloin, jos he vain luovuttaisivat ‘oikean tiedon’ kaikkien käyttöön … siten he ehkäpä välttyisivat (esim.) vihreiden kohtalolta: vallan tavoittelusta tulee myöhemmin järjestelmän valtaa.

Tässä kirjoituksessa on tultu johtopäätelmään, ettei ajatteleva ihminen ajattele politiikkaa, ei taloutta, ei ilmastonmuutosta. Hänellä on parempaakin ajateltavaa.

Pastori Jonesin polttaman Koraanin ja Obaman kampanjan aloitus toista presidenttikautta varten, tapahtuneiden kahden asian lähekkäisyys ei voi olla sattuma: tapahtuman kärki käännettiin kaksoistorneista Obaman uudelleenvalintaa vastaan.

‘Demokraattiset vapaudet’ kattavat monen amerikkalaisen ja yleensä länsimaisen äänestäjän mielestä myös vapauden polttaa ns. pyhiä kirjoja. Pyhä asia, vaikka se voi olla pyhä sadoille miljoonille ihmisille, se ei demokratian oloissa voi koskaan olla niin pyhä, ettei sitä voisi protestina hävittää (tässä tapauksessa valella öljyllä ja polttaa).

Tämä on siis amerikkalaisen demokratiamallin mukainen ajattelutapa: Yksilön vapaus puolustaa oikeuksiaan/mielipidettään  asetta kantamalla, sitä käyttämällä, jos vaikkapa muslimin näköinen ihminen hiippailee takapihalla – koraanin polttaminen on kuitenkin vähemmän radikaali ele ‘demokratian puolustamisen oloissa’, kuin ihmisen tappaminen. Tuntuisi siis ajatuksena järkevämmältä protestoida nimenomaan suuntaamalla teko muslimien ‘pyhän’ ydintä vastaan, kuin että summan mutikassa menisi tappamaan muslimin näköisen ihmisen, joka saattaa sitäpaitsi olla pastori Jonesin uskonlahkon kiihkeä kannattaja.

Viimeisin ‘pyhän kirjan’ polttaminen aktivoi hyökkäykseen Afganistanissa YK:n tiloja ja toimihenkilöitä vastaan: tuloksena oli useita kuolleita, ja vielä enemmän haavoittuneita. Yhden kirjan polttaminen sai aikaiseksi kuohunnan kautta Afganistanin … onko siiis pastori Jones vastuussa näistä kuolleita, haavoittuneiden tilasta, sekä vielä mahdollisista uusista uhreista?

Nykynäkemyksen mukaan ei ole vastuussa. Käsitys demokratian ‘ensisijaisuudesta’ pitää sisällään myös mahdolliset uhrit, jotka syntyvät joko istutettaessa, tai puolustettaessa demokratiaa/ demokraattisia oloja.

Kaikki käynnissä olevat sodat ovat esimerkkejä edellisestä: Halutaan viedä demokratiaa uhreista piittaamatta … tosin sodat -niiden aloitus- on tietenkin naamioitu siten, ettei puhuta suoraan demokratian viennistä, vaan ‘paha’ yksilöidään johtajaan, joka pitää saattaa pois päiviltä, että hyvä voittaisi.

Edellinen kuvio on suoraan lainattu suosituista videopeleistä( tietenkin päinvastoin). Onnen ja paratiisimaisten olojen esteenä oleva on poistettava, ennen kuin onni ja paratiisimaiset olot voivat toteutua: Raamatussa näkymä on aivan yhtä selvä, kuin videopeleissä, tai nykypolitiikassa; elämme yhden suuren idean edessä -vuoksi.

Se, että Pastori Jones poltti Koraanin oli harkittu teko.  Sitä oli varmasti ideatyöryhmässä mietitty pidempään, ajankohta vain oli auki. Koraanin polttaminen muistuttaa kaksoistornien rajäyttämisistä, mutta siinä on muutakin: teko päätettiin sijoittaa/suorittaa  tällä kertaa lähellä / silmälläpitäen  Obaman vaalikampanjan avausta. Obama (muslimina) ei voi suuttua Koraanin polttamisesta, sillä hän ei ole muslimimaan presidentti. Obaman vastapuoli tietää tämän, siksi halutaan osoittaa Obaman päättämättömyys/kyvyttömyys ‘pahan’ edessä.

Pitää ottaa huomioon myös tosiasia: tuhannet ja taas tuhannet Koraania tulkitsevat ovat valmiita tappamaan jokaisen näkemänsä amerikkalaisen. Heille USA edustaa ‘Suurta Saatanaa’ joka on tuhottava. Tälle näkemykselle antaa vakaan pohjan lännen jatkuva vyörytys niissä maissa, joiden asukkaille Koraani on pyhä kirja.

Otsikko ei ole lainkkan uusi, eikä omaperäinen … sen sisältämä ajatus on ollut todellisuutta koko länsimaisen historian ajan: sen historian, minkä tunnemme.

‘Maailma laittomuuden tiellä’ -otsikolle löytyy peruste siksi, että Yhdistyneisiin Kansakuntiin kuuluvat lähes kaikki maailman valtiot. Miksi juuri nyt voidaan sanoa, että maailma on laittomuuden tiellä? Osin siksi, että vahvat ovat vahvoja, ja heikot ovat liian heikkoja pystyäkseen toisaalta vastustamaan vahvoja -toisaalta kyetäkseen itse hoitamaan asiansa kuntoon.

Kautta maailmansivu on totuttu ajatukseen, miten minkä tahansa valtion, tai valtioksi aikovan kehitys on ollut sisäinen asia. On uskottu siihen, miten ‘kehitys’ lopulta johtaa ristiriitojen sovittumiseen ihmisryhmien kesken: uskottu elämään myöskin väistämättömiltä näyttävien kehitysvaiheiden jälkeen: sisällissodan, kapinan tai vastaavan jälkeen.

Edellista voi pitkin hampain sanoa ‘luonnolliseksi’ kehitykseksi.

Miksi sitten YK näyttää juuri nyt enemmän pahan pesäkkeeltä, kuin maailmanrauhaa ylläpitävänä linnakkeena? Siksi, että vahvat käyttävät sitä yhtä lailla vakauttamiseen, kuin omien sotilaallistaloudellispoliittisten päämääriensä ajamiseen.

Libya on tästä hyvä esimerkki. Se on sitä myös siksi, että se on yksi virstanpylväs tiellä, mikä entisestään tekee helpommaksi puuttua aseellisesti suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin. USA (Pohjois Amerikan Yhdysvallat) on politiikassaan harjoittanut puuttumista muiden maiden sisäisiin asioihin monella eri tavalla: painostamalla taloudellisesti, uhkaamalla sotilaallisesti, käyttämällä asevoimia suoraan omien etujensa ajamiseen, jopa tappamalla epämieluisan maan kansalaisia (CIA).

Aikaisemmin oli puhetta valtioiden kehittymisestä johonkin suuntaan. Libyassa, niin kuin monessa arabimaassa kehitys näyttää suosivan vapaampia aatteita aikaisempiin verrattuina. Kehitys on kulkenut lisääntyneen tiedon johdosta suuntaan, missä (hyvinkin pitkäaikainen) hallitsija halutaan syrjään vielä suuremman tiedon toivossa. Tätä voi sanoa myöskin ‘vapauden’, tai ‘vapauksien’ tavoitteluksi. Ehkäpä myös ajatellaan vapauksien lisääntymisen johtavan samalla taloudellisesti parempiin aikoihin …

Tuo edellinen on kokonaan eri asia, kuin se miten USA näkee ‘kansojen vapautuksen’. USA kannalta katsottuna asia on maailman ‘valtapoliittinen asetelma’. Siis, että automaattisesti ‘vapaat’ valtiot ovat USA:n liittolaisia, tai niiden on oltava ollakseen ‘vapaita’. Kaikki ‘vapaat’ valtiot’ pitäisivät USA:sta ja sen toiminnasta -USA:n näkemys. Näin ei tietenkään ole. Arabimaiden ihmisten enemmistö on jotakin muuta, kuin että he haluavat USA:n ystäväkseen. He haluavat parempaa toimeentuloa, ja enemmän vapauksia: kaikenlaisia vapauksia, mihin ei välttämättä liity se, että uskonto pitäisi vaihtaa näihin ‘vapauksiin’.

Libyaan mentiin suojelemaan siviilejä ottamalla ilmaherruus: julistamalla Libyan ilmatila kielletyksi Libyan toistaiseksi lailliselta hallinnolta. Tähän asti olivat suostuvaisia kaikki turvallisuusneuvoston jäsenet, kuka äänestämällä puolesta, kuka äänestämällä tyhjää.

Libyassa sen jälkeen tapahtunut rikkoo törkeällä tavalla kansainvälistä oikeutta. Entistä enemmän tulee esille salaista tietoa, esim. länsimaiden asetoimituksista kapinallisille. Valtuuksia merisaarrolle ei ole myöskään annettu. Tämän yhteydessä on tiedossa, että libyalaiset, jotka ovat alkaneet kärsiä elintarvikkeiden puutteesta, eivät ole saaneet apua sen enempää USA:ta kuin Euroopaltakaan.

Missä USA:n valtuuttama Yk aloittaa seuraavan pommituskampanjan? Tätä kysymystä on mietitty jo monessa länsimaisessa ‘arvovaltaisessa julkaisussa’. Seuraava kohde voisi tietenkin olla Syyria. Syyria on rikka USA:n silmänurkassa, joka ei jätä rauhaan, koska se kaihertaa …

‘Humanitaarinen’ apu tulee entistä useammin pommien muodossa -ei terroristien, vaan johtavien länsimaiden hallitusten terveisinä.

Yk:n taannoinen päätöslauselma, missä annettiin oikeutus sotilaalliseen siviilien suojeluun vie maailman vaikeaan tilanteeseen: kaikenlainen aseiden käyttö räjähtää silmille.

Nyt, kun länsimaat pommittavat Libyaa, asettuen näin kapinnallisten puolelle, niin mitä se käytännössä on? Tarkoittaa sitä, että toimitaan vastoin YK:n äskettäistä päätöslauselmaa, missä puhuttiin ‘siviilien’ suojelusta. Onko se siviilien suojelua, että pommituksilla rohkaistaan kapinallisia hyökkäämään uusille alueille?

Asiassa sinänsä ole uutta, että joku kolmas taho asettuu kapinassa/sisällissodassa tms. sen osapuolen kannalle, joka vaikuttaa mukavammalta. Useimmista ihmisistä kuulostaa mukavalta, jos puhutaan -teot oikeutetaan- ‘siviilien suojelulla’. Mutta keitä sitten ovat ‘siviilit’ tässä tapauksessa? Ovatko he enää siviilejä, jos rientävät ase kädessä valloittamaan seuraavaa kaupunkia länsimaiden pommikoneiden tuella.

On sanottava että taantuvien valtioiden, mutta vielä sotilaallisesti vahvojen toimita näyttäytyy häikäilemättömänä tomintana, jollaista ei toivoisi enää Irakin ja Afganistanin opetustenkaan jälkeen nähtävän …

Eräälle tietylle taantuvan suurvallan edustajalle myönnettiin tulevista rauhantöistä Nobelin rauhanpalkinto. Palkinnon jälkeen hän laajensi sotaa Afganistanissa, ei ole vieläkään irtautunut Irakista, on uhkaillut Irania erilaisilla toimilla, minkä lisäksi näyttää nyt juuri aloittavan uuden sodan Libyassa. Edellisten lisäksi hän pitää edelleen yllä kidustuskeskuksia.

Mikä se tälläinen heppu oikein on, joka tekee kaikkea muuta kuin työtä rauhan eteen. Sai ‘rauhantyöstä’ etukäteen jopa rauhanpalkinnon. Hän on Barak Obama -orjien jälkeläinen Jumalan armosta.

Mihin kategoriaan sitten oikein pitäisi asettaa länsimaiden toimet Libyassa? Ehkäpä sopiva olisi suosionsa aallonpohjassa olevien johtajien kategoria. Ehkäpä huonossa jamassa olevien talouksien kategoria. Ehkäpä näiden yhdistelmä, tai siten ylipäätään taantuvien ja ikääntyvien länsimaiden ikioma kategoria. Länsimainen eläkeläiseliitti seilaa Karibialla luxuseläkepäiviä viettäen … toisaalla laaditaan leikkauslistoja kurjuuden maksimoimiseksi.

Jotakin täytyy tehdä, että huomio vähän kääntyisi pois vielä huonommista asioista, kuten: EU: jatkuvaa kriisistä toiseen tarpomista -kansalaisten kuppaamista USA -lähtöisen finansssikriisin turvin. (2) USA:n johtajan toimista kotirintamalla: ei menestystä sen paremmin ulko-, kuin sisäpolitiikassakaan.

Miten se menikään: Jos eivät ongelmat kotirintamalla ratkea, lähde sotaan.

Länsimaiden suhtautuminen arabimaihin lähentelee jakomielitautia.

Monella länsimaalla on ollut oma ‘pikkuserkku’ arabimaiden joukosta. Pikkuserkku on hieman ‘vajaa-älyinen’, jäänyt vajaa-älyiseksi, koska aikoinaan tartutettu ruttotauti (siirtomaavallan tartuttama) on estänyt kehittymisen. Ja koska ‘kehitystä’ ei ole tapahtunut entinen siirtomaaisäntä katsoo ajan olevan kypsä yrittää palauttaa siirtomaavalta (kun tässä puhutaan ‘siirtomaavallasta’ sisältää puhe ajatuksen taloudellisesta hyväksikäytöstä epämieluisan hallitsijan syrjään siirtämisen seurauksena).

Kyseessä on siis pelkästään (tässä tapauksessa) Libyaan kohdistuva ‘hyvä teko’. Hyvä teko -niin kuin hyvät teot yleensä näinä aikoina- aloitetaan ottamalla ilmaherruus. Kun se on saavutettu aloitetaan propagakampanjalla demonisoitujen kohteiden/vastustajien pommittaminen. (vrt. Kosovo, Irak, Afganistan). Oleellista on se, miten kaikkia länsimaiden aloittamia viimeaikaisia sotia on edeltänyt maailmanlaajuinen propagandakampanja.

Tämänkertainen propagandakampanja kantoi hedelmää erityiseti klubissa nimelta Yhdistyneet Kansakunnat. Kovaan kiireeseen vedoten monet valtiot, jotka harkinnan kautta olisivat äänestäneet toisin menivät länsimaiden petokseen.

Länsimailla ei voi olla tietoa siitä miten suuri osa Libyalaisista kannattaa Gaddafia. Länsimaiden toimet näyttäytyvät ‘oikeutettuina’ ainoastaan arabimaailmassa tapahtuvan kuohunnan kautta. Ja koska Libyassakin näytti alkavan jonkinlainen kapina, tästä länsi sai oivan syyn käydä Gaddafin kimppuun.

Tuskin kukaan kiistää itse asiaa: että Gaddafi on henkilö, joka pitää Libyaa – yksinvaltaansa Libyassa- saavutettuna etuna, minkä vain Gaddafin kuolema panee uusjakoon.

Asia on kertakaikkisen mielenkiintoinen: jos myönnämme sen, että Libyassa oli kyseessä ‘joidenkin tahojen’ kannustama kapina … niin … onko kapinointi (vaikkapa itsevaltaista) valtaa kohtaa oikeudellisesti pätevä peruste ulkopuolisten liittyä kapinaan, aloittamalla tuhoamisen kohteessa.

Tekisi mieli sanoa, että länsimaat tulevat näkemään nopean radikalisoitumisaallon kaikissa niissä maissa, joiden diktatuuria tukivat vuosikymmeniä, mutta tilanteen muuttuessa alkoivat tukemaan kansan-nousuja. Jos ja kun kansat eivät (ehkä) tule saamaan sitä, mitä haluavat on seurauksena syvä pettymys länsimaita kohtaan juuri siksi, että länsimaat aikaisemmin tukivat yksinvaltijaita.

Länsimaat eivät siis käyneet niiden yksinvaltiaiden kimppuun, jotkä olivat länsimielisiä. Nyt länsimaat ovat käyneet Libyan Gaddafin kimppuun, joka ei ollut länsimielinen yksinvaltias. Mitä asetelma kertoo länsimaista, ja länsimaisesta moraalista? Länsimaiden moraali on syvältä.

Katainen:

‘Kaikki on suhteellista: mikä on paljon, mikä vähän … kriisirahastoon käytettävä raha on tietysti paljon rahaa. Se on samaa suuruusluokkaa, kun finanssikriisin vuoksi menetimme verotuloja pelkästään yhden vuoden aikana.  Amerikkalainen finanssikriisi muuttui eurooppalaiseksi, ja sitä kautta myös suomalaiseksi velkaongelmaksi -kaikessa tässä on oltu mukana, ja nähty aika paljon.’ (Katainen)

Edellisellä tavalla suunilleen lausui Katainen valtionvarainministereiden kokouksen päätteeksi.

Katainen ja kokoomus ovat mainostaneet itseään vastuullisina toimijoina. Myös keskusta ja sosiaalidemokraatit apupuolueineen ovat samassa (perinteisessä) ‘vastuunkannon’ veneessä.

Heidän kaikkien ‘vastuunkanto’ on hieman kaksijakoinen: (1) toisaalta on vastuullista toimintaa löytää yleinen hyväksyntä muiden ( tässä tapauksessa USA:n) tekemien vahinkojen korjaamiseksi. (2) Vastuunkanto rajoittuu vain oman kansan niskan laittamiseen lahtipenkkiin, he eivät puhu lainkaan vahingosta vastuullisten saattamiseksi kantamaan vastuuta Suomelle aiheutuneista miljarditappioista. USA on aiheuttanut Suomelle miljarditappiot, jotka nyt juuri nyt ja tulevaisuudessa ollaan ulosmittaamassa suomalaisilta sekä köyhiltä, että veronmaksajilta yleensä.

Miten voidaan selittää holtittomuus sen suhteen, ettei todellisia syyllisiä saada vastuuseen? Syy on kai siinä, että on kyse maapallon mahtavimmasta: Pohjois Amerikan Yhdysvalloista (USA). Sekin on aika kummallista, miten samat poliitikot, joka nyt rahastavat suomalaisia USA tekemistä rikoksista, ovat nuolleet sikäläisiä johtajia kukin vuorollaan kielensä kipeäksi. Kokoomuksen porukka lukeutuu julkisesti viimeksi finasnssikriisin ansiosta suomalaiset veronmaksajat kupanneiden rikollisten ystäviksi. Miten tämä on mahdollista? Mikä puolue on kokoomus, ja kenen etuja se oikein Suomessa ajaa?

Ei varmasti ole väärin ajateltu, jos toteaa, ettei Suomi koskaan taloudellisilla tekemisillään saa aikaiseksi miljarditappioita toisessa valtiossa. OK. Käännetään asia toisin päin: Jos joku maailman valtioista -mikä tahansa- aiheuttasi (tämä on sekä teoriaa, että käytäntö) toimillaan amerikkalaisille yrityksille/USA:lle valtiona valtavia tappioita, niin siellä alettaisiin puhumaan USA:n etujen varjelusta maailmalla. He alkaisivat taloudelliset-/sotatoimet niitä vastaan, jotka uhkaavat USA:n etuja maailmalla. Miksi Suomi ei ota minkäänlaista kantaa ko. valtion suhteen, mikä on aiheuttanut meille yksiselitteisesti ja suoraan miljarditappiot. Näiden amerikanhuijareiden ansiosta monen ennenstään huonossa asemassa olevan Suomen kansalaisen asema tulee aina vain entistäkin tukalammaksi.

Tiedämme, että maailman velkaongelmien syy on USA. Se käy avointa sotaa monissa eri paikoissa maailmalla. Väitetään, että sotatoimien takana on energia: että se paljon puhuttu ‘USA:n kansallinen etu’ tulee turvattua. Vain täysin asioista tietämätön voi väittää toista, jos totean USA:n ‘edun’ maailmalla liittyvän juuri energiaan ja sen saatavuuteen.

Suomi … sen lisäksi, että (Katainen) on haluton lähettämään USA:han laskua aiheutetuista miljarditappioista, sen lisäksi Suomi on kiinteässä kanssakäymisessä sen koneiston kanssa, mikä pitää huolta USA:n ‘kansallisesta edusta’ maailmalla. Suomen sotakoneisto on yhteensovitettu ‘Suuren Saatanan’ sotakoneen kanssa: Nato.

Miksi kokoomus ajaa suomalaisten etujen vastaista politiikkaa laittamalla esimerkiksi rahaa USA:sta ostettuun sotatekniikkaan? Siksi luonnollisesti, että Suomi on luokkayhteiskunta. Luokkayhteiskunnan yläluokka pelaa peliä muun mailman eliitin kanssa. . .

Siihen kuvioon ei sovi vaatia korvauksia sieltä, ketkä ovat vahingon aiheuttaneet – maksaja löytyy lähempää.

Kuka vielä äänestää kokoomuspuoluetta?

USA:n sotarikokset Irakissa paljastanut Bradley Manning makaa alasti ja yksin pienessä häkissä Quanticossa Marine Base -tukikohdassa, muutaman kymmenen kilometrin päässä Washington DC. Tieto korpraali Manningin kohtalosta tuo mieleen amerikkalaisten kohdistaman julmuuden Guantanamon, tai tai Abu Ghraibin eristysvankeja kohtaa. Heidän eristämisensä on luonteeltaan kiduttamista.

Wikileaksissa USA:n sotarikokset paljastanut Bradley Manning ei ole yksin kohtalonsa kanssa, häneen verrattavia viruu kymmenintuhansin amerikkalaisissa eristyskopeissa.

Tuskin kukaan näistä on vankilassa murhan vuoksi, tai että olisivat muuten vaaraksi muille. Suurin osa on tehnyt vain pieniä kurinpidollisia rikkomuksia, ovat riitautuneet henkilökunnan kanssa. Monet eristetyistä kärsivät mielisairaudesta, ja ovat tarvittavan lääkityksen puutteessa. Myös entistä iäkkäämmät ihmiset pannaan näihin yksityisiin eristysloukkoihin. Monet heistä ovat viettäneet puolet elämästään täydellissä yksinäisyydessä.

Kukaan ei tiedä tarkalleen, mikä on todellinen eristettyjen lukumäärä. Monet valtiot, samoin kuin liittovaltion hallitus ilmoittavat, ettei heidän järjestelmässään ole eristys-sellejä. Eristys-selleistä käytetään kaunisteltuja nimityksiä, kuten: ‘Secure Housing Units’, tai ‘Special Management Units’.

USA jakaa auliisti sekä suullista, että sotavoimin -tietoa siitä, miten pitää toimia ‘demokratian’ toteuttamiseksi. Miten pitää toimia ‘kansalaisten parhaaksi’. Tämä tieto ja sotavoimien käyttö suuntautuu erityisesti maihin, jotka USA syystä tai toisesta on katsonut ‘erityiskohtelun’ arvoiseksi. Diktaattorit ja hallitsijat, jotka ovat USA -mielisiä eivät kuulu siihen joukkoon, mille pitää opettaa ‘demokratian’ aakkosia.

Vankiloita, ja niissä viruvia ihmisiä on paljon juuri diktatuurimaissa, mutta miten asia suhteutuu maahan nimeltä USA. USA:n vankiluvut päihittävät mennen tullen pahimmankin diktatuurin vankiluvut. ‘Demokratian nykyisessä kehdossa’ sanan ‘vankeinhoito’ alle laitetaan ihmisiä, jotka ovat valtion kyynisen asenteen vuoksi vailla mitään turvaa. Sairauden, köyhyyden, syrjäytyneisyyden, työkyvyttömyyden jne. -vuoksi ihmiset ajautuvat lopulta eristyssellien loputtomaan jonoon …

USA toimii kuitenkin maailmalla, aivan kuin sillä olisi kotona asiat kunnossa:

Tällä kertaa olemme voineet nähdä miten nopeasti voidaan tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin ‘siviilien hengen turvaamiseksi’ jos palikat osuvat kohdalleen.

Yksittäiset palikat osuivat kohdalleen maan nimeltä Libya -kohdalla. Libya ei ole ollut ‘eturivin’ terrorivaltioita, hallintoa on kannattanut ainakin puolet kansasta. Öljy on ollut tärkeä vakautta ylläpitävä tuote.

USA:ssa ja monessa Euroopan johtavassa (USA:n liittolais-) maassa Libyan johtaja on nähty omavaltaisena toisten mielipidettä väheksyvänä johtajatyyppinä. USA on karsastanut Libyaa ilmeisesti siitä lähtien, kun tietty matkustajakone räjähti (olikohan se) Irlannin yläpuolella. Kun muistaa ja ymmärtää USA:n pitkävihaisuuden silloin, jos sen (USA:n) varpaille astutaan, on helppo ymmärtää miksi juuri Libya saa kuohuvista arabimaista juuri nyt erityishuomion …

Voi siis sanoa, että ‘Suuri Saatana’ on jälleen toiminnassa. Tällä kertaa toimintaan on varmistettu Yk:n turvallisuusneuvoston lupa, myös profiiliaan menettänyt Ranskan Sarkozy näyttäytyy operaatiossa ‘menetetyn maineen’ palauttamiseen tähtäävänä pikku Napoleonina.

Se, miksi Venäjä ja Kiina eivät käyttäneet veto-oikeuttaan neuvoston tehdessä päätöstään johtuu tietenkin siitä, että maailman -sekä talouspoliittinen, että yleispoliittinen- tilanne on herkkä, eikä se siedä takapakkia niiden toimijoiden osalta, jotka toisaalta ovat hiipumassa, toisaalta ovat nousevia tähtiä. Se, miksi Ranska ja Britania lähtivät niin halukkaasti esittelemään lentokalustoaan johtuu näkemyksestä, että Eurooppa alkaa olla takapajula, minkä sana ei kanna enää muutoin, kun klubissa nimeltä: ‘yk:n turvallisuusneuvosto’, asioissa, joista voi sopia yhdessä USA: kanssa. Turvallisuusneuvoston aikansa elänyt pysyvien jäsenmaiden luettelo paljastaa sen, miten ajasta jälkeenjäänyt laitos on byrokratia nimeltä YK. Ensimmäinen iso kysymys on se, miksi pitää edelleen olla pysyvät jäsenet. Maailma ei ole enää sama, kuin mitä se oli toisen maailmansodan jälkeen. YK:n kaltaisessa organisatiossa valta pitää näkyä valtioiden asukasmäärän mukaan, ei sotilaallisen voiman mukaan.